Uusi Helsinki -kvartetti perustettiin vuonna 1982. Jo kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1984, kvartetti voitti kaksi kvartettikilpailua: Viitasaaren Kvartettikilpailun ja Concertino Praga -kilpailun Prahassa. Voitot olivat ponnahduslauta nuoren kokoonpanon uralle. Huhtikuussa 1994 Uusi Helsinki -kvartetti sijoittui toiseksi Lontoon kansainvälisessä jousikvartettikilpailussa. UHK palkittiin myös yleisöpalkinnolla sekä palkinnolla parhaasta tilausteoksen esityksestä. Vuonna 1997 Uusi Helsinki -kvartetille myönnettiin Nuori Suomi -palkinto.
Onnistuneet vierailut mm. Wigmore Hallissa Lontoossa sekä lukuisilla kansainvälisillä festivaaleilla ovat vakiinnuttaneet kvartetin aseman kansainvälisessä musiikkielämässä. Euroopan lisäksi kvartetti on esiintynyt Japanissa, Australiassa ja Israelissa. Vuodesta 1997 Uusi Helsinki -kvartetti on toiminut Pirkanmaan ammattikorkeakoulun musiikin toimipisteen residenssikvartettina, jonka johdosta he konsertoivat ja opettavat säännöllisesti Tampereella. Kvartetti esitti kesällä 1998 Helsingin Juhlaviikoilla ensimmäistä kertaa Bartókin kaikki kuusi jousikvartettoa kahtena peräkkäisenä päivänä. Keväällä 2001 yhtye esiintyi kiertueellaan ensimmäistä kertaa tunnetuissa Berliinin Konzerthausissa, Zürichin Tonhallessa ja Amsterdamin Concertgebowssa. Kaudella 2001-02 kvartetti järjesti oman konserttisarjan Helsingin Tuomiokirkon Kryptassa esittäen wieniläistä musiikkia. Syksyllä 2004 UHK perusti Helsingin Ritarihuoneelle jousikvartettimusiikkiin keskittyvän konserttisarjan. Sarjassa esiintyy UHK:n lisäksi muita suomalaisia kvartetteja ja vierailevia ulkomaalaisia mestareita, kuten Juilliard-kvartetti (keväällä 2005 ja 2007), Hagen (syksyllä 2005 ja kevät 2007) ja Vogler (syksy 2006). Kaudella 2005-06 Uusi Helsingin ulkomaanvierailut suuntautuvat Belgiaan, Hollantiin, Kreikkaan, Englantiin ja Saksaan.
Uusi Helsinki -kvartetti on opiskellut monien merkittävien opettajien johdolla, joista mainittakoon Risto Fredriksson, Eli Goren ja Peter Csaba. Kvartetti on opiskellut myös Amadeus-, Takács-, Chillingrian- ja Britten -kvartettien johdolla.
Uusi Helsinki -kvartetti on levyttänyt Finlandia Recordsille kaksi levyä. Vuonna 1997 julkaistu debyyttilevy sisältää molemmat Janacekin kvartetot sekä osia Dvorakin sarjasta Sypressejä. Vuonna 1998 julkaistiin levytykset Sibeliuksen ja Griegin kvartetoista. Kvartetti on myös levyttänyt klarinetisti Kari Kriikkun kanssa Ondine levy-yhtiölle. Uusi Helsinki -kvartetti on tehnyt myös lukuisia radio- ja televisionauhoituksia Euroopassa ja Japanissa.
